maanantai 11. elokuuta 2014

kool aid-värjäys mikrossa

Tässä lupaamani postaus.
Värjäystapoja on yhtä monta, kuin on värjääjääkin, joten tämä ei ole ainoa tapa värjätä.
Kokeilemalla selviää se paras värjäystapa juuri sinulle.
Kokeilin kattilavärjäystä eilen sunnuntai-iltana. Irtohellanlevy ulos ja muutama lisätarvike ja siinäpä se. Taidankin värjätä vielä yhden erän ennen pakkasia.
Mitähän ohimenevät autoilijat oikein ajattelivat, kun nostelin vyyhtejä kattilassa. Onpa pitkää spagettia.
Niin kätevää ja vaivatonta.
Lisätietoja saat netistä helpolla ja myös värien sekoittamiseen löytyy tietoja. Itse olen aikalailla värjännyt väripussien väreillä, enkä ole niitä sekoittanut keskenään saadakseni uutta erilaista väriä, mutta sekin kuulemma onnistuu.

Näin minä värjään mikrossa.
Ihan ensiksi vyyhteän kerät luonnonvalkoista 7-veljestä ja nalle-lankaa sillä härvelillä, josta on postaus aikaisemmin, eli kerinpuilla (vai oliko vyyhdinpuut? Menen aina sekaisin niiden nimissä).

Tästä se lähti, eli kolme kerää nallea ja kuusi kerää seiskaveikkaa . Iloisessa sekamelskassa sängyn päällä.


Armoton härvelin pyörittäminen. Käsi väsyi silti.


kool aid-värijauheita, astia, jossa vyyhti jo likoamassa haaleassa vedessä, mikron kestävä astia ja kaksi värinsekoituspurnukkaa kahdelle värille. Huomaa tupperin kippo likoamisastiana. Ei ollut muuta.


Liiat vedet pois vyyhdistä ja mikron kestävään astiaan. Sekoita värijauhe noin 4-5dl vettä riippuen miten vahvaa haluaa. Kaada ensin toinen väri, sitten toinen ja käännä vyyhti toisinpäin. Kupit erilaisia, mutta ei se haittaa.


Kaada myös toiselle puolelle värit. Käytä kääntämisessä kertakäyttöhanskoja, sillä sormet värjääntyy.


Koko komeus mikroon 2min 30sek. Mikä helppous laittaa ruokamikroon, kun ei sisällä haitallisia aineita.


Astia pois mikrosta ja kaada ylimääräinen neste pois lavuaariin. Minulla on tuollainen ristikko, koska astia on joku kalan suolaamiseen tarkoitettu.


Mikroon uudestaan 1min 30sek. Ah, mikä lämpimän hedelmäkarkin tuoksu. Ehkä kuitenkin yök pidemmänpäälle.


Ja avot, vyyhti on valmis kuivumaan. Sään salliessa on kätevää kuivata ulkona. Tässä kuvassa siis kaikki vyyhdit.


Tällaisia tuli nalle-langoista





Ja tällaisia seiskaveikasta.


En ottanut seiskaveikoista lähikuvia, mutta aika hyvin tuostakin näkee.
Vyyhdit on myynnissä.

Mukavaa loppukesää kaikille.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Mielenkiintosta nähdä, miten tuo lankojen värjäys tapahtuu, ja kiva kun kuvia on eri vaiheista. :)

    VastaaPoista