keskiviikko 29. lokakuuta 2014

kynsikkäät

Olen aina jotenkin inhonnut kynsikkäiden tekemistä. Omasta mielestäni en saa tehtyä oikein sormien välejä ja lankojen päättelyjä tulee paljon. Kyllähän siililapasissakin on paljon lankojen päättelyjä, mutta jotenkin kynsikkäät ja sormikkaat tuottavat tuskaa. Oisko siinä myös se, että ei pysty vain tekemään, vaan kokoajan pitää laskea kierroksia ja päätellä, jatkaa, lisätä, kaventaa,,,,

Olen elämäni aikana tehnyt ehkä viidet kynsikkäät tai sormikkaat ja aina ne on tuntuneet ylitsepääsemättömiltä.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että sain tämän tilaustyön tehtyä kunnialla loppuun.
Toiveena oli punaiset, suht pitkät varret, sydämiä ja etusormen ja keskisormen pätkät tavallista pidemmät johtuen reumasta.

Kyllähän sitä voi vielä kynsikkäitä tai sormikkaita tehdä, mutta tykkään kuitenkin tehdä enemmin lapasia.

Ainiin, tein minä yhdet siilisormikkaat, joista en muista, olenko ottanut ja laittanut kuvaa tänne. Tein ne vuoden alussa. Niissä vasta päättelemistä ja työtä olikin.

Tässä kuvia saavutuksestani.



Vielä aikaa osallistua arvontaan kaikki seuraajat ja seuraajiksi tulevat.
Arvonta edellisessä postauksessa.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Lukija-arvonta

Tämä arvonta on teille rakkaat lukijani ja lukijakseni liittyville. Eli voit liittyä myös tämän arvonnan aikana.
Jokainen kommentoija saa yhden arvan.
Kerro kommentissasi, kuinka usein käyt kurkimassa blogiani ja toivotko postauksiani useammin.

Palkintona on huopatöppöset. Laitan kuvaa myöhemmin, mutta kuvia huopatöppösistä on aikaisemmassa postauksessa ja tulevissa postauksissa.
Töppösen väri on teille yllätys, mutta haluamasi koon voit laittaa.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 14.11-2014 klo 24.00

Onnea kaikille osallistujille.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Sukat ja säärystimet

Sain työkseni tehdä sukat ja säärystimet. Toiveena oli värikäs ja leveät raidat. Sukat ihan normaalit normaalilla varrella ja säärystimet pitivät olla kiinteähköt, eli ei saa jäädä lörpöttämään nilkan kohdalle.
Sukissa ei tarvinnut olla sen takia pitkää vartta, koska päälle tulee säärystimet, niin pitkää vartta ei tarvita.
Säärystimien kanssa sukat näyttävät polvipituisilta pitkiltä sukilta, niinkuin yhdessä kuvassa näkyy, eli voi käyttää yhdessä tai erikseen.
Samaan satsiin tuli myös siililapaset, jotka pilkahtivat jo toisessa postauksessa.
Lankana seiskaveikka ja sukissa 3.5mm puikot ja säärystimissä 4mm puikot.

Tällaiset niistä sitten tuli.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

korviksia ja maatuskalaukkukoruja

Neulomuksien ja virkkailujen lomassa "lepuutin" hieman käsiäni ja tein muutamat korut.
Nyt en olekkaan pitkään aikaan koruillut. Joka on johtunut siitä, että minulla on niin paljon jo valmiita korviksia ja avaimenperiä, että en tiedä mihin niiden kanssa oikein joudun.
Tarkoitukseni on mennä tuohon naapuripitäjään myymään joulumyyjäisiin marraskuun lopussa, joten pieni toivonkipinä on, että saisin korujani vähäisemmäksi, että tietenkin voi hyvällä omatunnolla tehdä sitten lisää...

Maatuskalaukkukoruja voi käyttää myös muualla. Ovat aika isohkoja, muistaakseni 8cm korkeita ilman lukkoa. Yläosa ja alaosa ovat erillisiä. Aivan ihana emaloitu väri.

Tässäpä näitä










Eli, jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Pipariukkokorviksia ei ole enää. Toivottavasti saan niitä lisää.

Mukavaa ja rentouttavaa syyslomaa niille, joilla se on nyt ja niille joilla sen on myöhemmin. Meillä syysloma on vasta ensiviikko.


perjantai 10. lokakuuta 2014

siililapasia taasen

Nyt onkin ollut aikamoinen siililapastehdas käynnissä kaikkien muiden töiden ohessa.
Lapasia tulee, kun sieniä sateella ja onneksi ne kaikki ovat löytäneet kodin. Ilmojen viiletessä huomasin heti siililapasbuumin alkaneen.
Kerran olin kirjoittamassa blogiin  siililapsista ja kerran kirjoitin sillilapsista. Jonain päivänä kirjoitan kuitenkin sillilapasista. Onneksi kuitenkin oikoluin tekstin ennen julkaisua. Olisi ollut monella ihmettelemistä, että mistä oikein otsikon perusteella kerron.
Minusta tuntuu nyt, että siililapasten määrä on ylittänyt jo 300 paria, koska 250 asti laskin ja se lukema oli jo pari vuotta sitten. Parissa vuodessa olen tehnyt kevyesti 50 paria lapasia. Määrään olen laskenut kaikenkokoiset yhteensä.








Kivaahan näitä on edelleenkin tehdä.

Ihanaa syksyä kaikille.
Lukija-arvonta tulossa piakkoin.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Arvonnan voittaja

Tulin juuri töistä kotiin ja suoritimme arvonnan niin, että puolisoni nosti yhden arvan, poikani nosti toisen ja minä kolmannen. Emme sanoneet nimiä ääneen.
Sen jälkeen tyttäreni nosti niistä kolmesta arvasta yhden arvan voittoarvaksi.
Voittaja on Kirsi.   http://kissalankorut.blogspot.fi

Onneksi olkoon.
Otan sinuun yhteyttä hetken päästä huomena asian tiimoilta.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Arvontamuistutus

Vielä on aikaa pieni hetki osallistua arvontaani, joka on muutama postaus alempana.
Osallistumisaikaa on 7.10 klo 24.00 asti.
Järjestän melkein heti perään uuden arvonnan lukijoilleni ja lukijoikseni liittyville. Kiittäen teitä arvoisat lukijani.

Siililapasista, Huovutetuista töppösistä, raidallisista sukista ja säärystimistä ja matosta tulossa postauksia. Pysykäähän kuulolla.

Mukavaa alkavaa viikkoa.