tiistai 21. toukokuuta 2013

Virkattu kori ja neulottu tiskirätti

Ihanaa, kun on lämmintä.
Sain juuri valmiiksi tilaustyön, jossa piti olla muumiaiheinen tiskirätti ja virkattu kori sydämellä.
Tiskirätti on neulottu novitan bambu-langasta ja muumia esittävä kuvio on tehty myös bambu-langasta silmukoita jäljentäen. Musta on puuvillalankaa. Koko 20cm*22cm.
Onhan tuo muumi vähän hassun näköinen, eli tyttäreni oli oikeassa, kun rupesi nauramaan nähtyään tiskirätin.



Kori on virkattu samasta kuteesta, kun isot trikoomatot, mutta leikkasin kuteen puoliksi, eli vähän ohuemmaksi.
Kori on 15cm korkea ja pohjan halkaisija on 17cm. Lisäksi korissa on styroksin päälle neulahuovutettu sydän ja paperinarua korin ympäri, jossa sydän on kiinni.




Maanantaina päivällä sain varmistuksen, että valmistun koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi lauantaina 25.5. Kaikki työssäoppimiset on menneet läpi ja kaikki kirjalliset koulutyöt (joita kerkesi olemaan vuoden aikana isotöisiä ja monta) on suoritettu. Ennen nämä oli kaksi eri alaa, mutta vuonna 2010 syksyllä nämä kaksi yhdistettiin, eli en ole pelkästään koulunkäyntiavustaja, vaan voin toimia myös aamu- ja iltapäiväkerhossa ammatillisesti, joka lisää täten myös työpaikkamahdollisuuksia. Nyt vain juhlia järjestämään. Aikaa pari päivää.


6 kommenttia:

  1. Olet kyllä hurjan työn tehnyt vuoden aikana tuon koulun kanssa! Onnea hurjasti hyvin tehdystä työstä ja hieno juttu, että siinä yhdistyy nyt nuo kaksi ammattia.

    Kati Tampereelta

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihania ja justiin oikianlaisia, koriin mahtu kaikki tarvittava. Iso kiitos!:)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut valmistumisen johdosta!

    Kivoja töitä olet taas saanut aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Rankkaa oli, mutta nyt se on ohi.

      Poista
  4. Onneksi olkoon! Nyt vaan työnhakuun, vai onko sulla jo valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpaikkaa ei vielä ole valmiina, mutta tiedän, että monta paikkaa on vapaana, joten tarkoitus on laittaa ensiviikolla kouluihin rehtoreille ilmoituksia ja tähän lähikaupunkeihin koulutoimen johtajille tietoa minusta.
      Kiitos onnitteluista. Tämä olikin jo tosiaan neljäs ammatti.

      Poista