tiistai 7. toukokuuta 2013

Yksi violetti virkattu matto lisää

Eli taas valmistui violetti matto. Materiaali samaa violettia ohutta ontelokudetta ja koko sama, kuin toisissa, eli noin 74cm. Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs violetti matto? Vielä on tarvikkeet yhteen.
Sama kuva, koska on vähän turhaa ottaa kuvia samanlaisista matoista.





Työnalla on nyt omenanvihreä samanlainen matto ja samasta ohuesta ontelokuteesta, kun nuo muutkin.
Tämä omenanvihreä pitää tehdä alta pois, kun tilauksina on tehdä kissasukat, muumiaiheinen tiskirätti, virkattu kori ja iso virkattu matto luonnonvalkoisesta matonkuteesta, eli samanlainen mitä edellinenkin.


Ainiin myyjäiset meni ihan kivasti. Kyllä kannatti mennä, vaikka soudin ja huopasin koko perjantain, että menenkö. Aluksi en saanut kiinni yhteyshenkilöä, vaikka yritin soittaa viidesti. Silloin päätin, etten enään jaksa ajatella koko asiaa, eli en mene. No kuika ollakkaan, niin tämä henkilö soitti minulle takaisin, joten eikun menoksi vain.
Sain myytyä usean vyyhdin itsevärjättyjä lankojani. Eli värjäämään lisää, kun saan tämän koulut ja tilaustyöt tehtyä alta pois. Myydyksi tuli myös parit korvikset ja rannekorut.
Pöytäpaikan sain ja bensat ja vielä vähän ylimääräistä.
Ajattelinkin, että voisin alentaa näin kesän kynnyksellä rannekorujen hintoja, eli jos kiinnostaa, niin lasihelmirannekorut on 5e/kpl+postit. Kurkkaa ne "myytävänä" postauksestani. Se on muistaakseni helmikuussa postattu. Jotkut korut on mennyt, mutta on niitä vielä reilusti jäljellä. Myös korviksiakin on, nekin on 5e/pari.

Laittelen taas kuvia, kun omenanvihreä matto valmistuu.

1 kommentti: