torstai 12. syyskuuta 2013

Harmaa virkattu matto (kahdeksas)

Mistä näitä mattoja oikein sikiää???
Eli taas on valmistunut matto. Halkaisija oli muistaakseni 129cm ja kuteena on aivan ihanan värinen tummanharmaa kude. Kude oli myös todella hyvälaatuista.
Tämän maton kohdalla kävikin niin, että jouduin aloittamaan useamman kerran.
Tavoitteena oli saada tehtyä niin iso matto, mitä kuteesta tulee. Aloitin tekemään ja tein keskiosan. Tein keskiosaan liikaa silmukoita ympärykselle, joten se alkoi liekottaa. Purkasin.
Aloitin uudestaan.
Tein 106cm halkaisijaltaan asti ja tuumasin, että kudetta on vielä, joten purkuun, koska pystyin ottamaan samalla yhden sakaran pois ympäryksestä ja näinollen sain lisää kudetta käyttöön.
Loppujenlopuksi minulla oli kaksi mattoa, joista toinen isoni sitämukaan, kun toinen pieneni. Lopulta pienenevästä matosta jäi sen verran, että jäljelle jäi pieni pannunalunen.
Paljon matto teetti työtä, mutta valmista on.


7 kommenttia:

  1. Hieno matto. Tein itsekin yhtenä iltana juuri saman värisen. Onko tuo esteri kudetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Unohdin näköjään mainita. Kude on trikookudetta ja olen aivan love tähän kuteeseen.

      Poista
  2. Jopas on kivan värinen, mua alkoi kanssa kiinnostamaan tuo väri. Sulla on hyvä mattoputki päällä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi blogissani :)

    Olet tehnyt tosi hienon maton. Virkkasin muutama vuosi sitten pari mattoa, mutta se on tosi raskasta käsille.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniin maton olet jälleen tehnyt. Ihme vimma sulla on noihin mattoihin :) Tai sitten olet perustanut huomaamattasi mattotehtaan ;D

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvän värinen ja näköinen matto.

    VastaaPoista
  6. Kaunis matto.
    Kuule, ei minullakaan silloin ollut näin paljon aikaa, kun lapset olivat pieniä. Mutta nyt sitä aikaa on .... :)

    VastaaPoista