sunnuntai 28. joulukuuta 2014

huovutettuja töppösiä

 Mitenkäs joulunne sujui?
Meillä oli todella rauhallista ja mukavaa. Joulupukki kävi ja toi nuorisolle tarpeellisia lahjoja.
Itsekkin olen ollut ilmeisesti kiltti, kun pukki muisti monin lahjoin ja nekin kaikki tarpeellisia ja ihania.
Kinkkukiintiö on täysi tälle joululle, joten lopun saapi jatkojalostaa.
Olen nukkunut nyt monena yönä 11h yöunia. Pikkuisen on ollut ilmeisesti univajetta ennen joulua, koska neuloin monta viikkoa vähintään klo 24 asti ja kuudelta ylös arkisin. Monena yönä neuloskelin jopa kahteen ja kuuntelin joululauluja i badista.

Ei suinkaan ennen joulua tehdyt työt loppuneet viime postaukseen, vaan nyt onkin huovutettujen töppösten vuoro. Ja lisää on tulossa.
Jätin tämän postauksen tahalteen joulun jälkeen, koska töppöset tulivat joululahjoiksi. Toivottavasti saajat tykkäävät.
Näitä töppösiä on tullut tehtyä jo yli kymmenen paria huopanen-langasta, jota haalin ennen joulua netistä kaikista mahdollisista paikoista. Vieläkin jäi paljon lankoja käytettäväksi, mutta ajattelin kokeilla tehdä novitan joki-langasta seuraavat töppöset. Tosin tumppujakin tekisi mieli tehdä.

Paljon on vielä jonossa käsitöitä, mitä pitää tehdä alta pois, ennenkun pääsee neulomaan mielessä olevia töitä.
Sain juuri lankojen päättelyä ja nauhojen pujottelua vaille valmiiksi tennarisukat, työn alla on kahdet käsilaukkutöppöset. Käsilaukkutöppösten jälkeen pitää tehdä huovutetut töppöset ja karhusukat.
Eihän tässä mikään kiire ole. Kaikki pitäisi vain olla heti valmiina. Niin tuttua minulle...
Mielessä olisi neuloa huovutettuja tumppuja ja pitkävartisia sukkatossuja. En tiedä niiden nimeä tarkemmin, mutta näette ne varmasti, kun päästään sinne asti.





Blogini täytti 26.12 vuosia, joten katsotaan, josko seuraavaan postaukseen tulisi pieni arvonta.
Mukavaa ja iloista loppuvuotta ja ihanaa alkavaa vuotta kaikille.
Ei muu auta, kun ruveta neulomaan.

2 kommenttia:

  1. Hauskalta näyttää niin nuo käsilaukkutöppöset kuin nämä varrelliset töppösetkin. Joki-lankaa varastossa odottelemassa aikaa parempaa eli töppösiksi tuloa.
    Oikein ihanaa ja neulerikasta Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
  2. Onnea blogiin :) Ja hienoja töppösiä, pitää minunkin kokeilla tuollaiset varrelliset versiot :)

    VastaaPoista