lauantai 13. helmikuuta 2016

Pitkät "kirjoneulesukat"

En tiedä, että sanotaanko tällaisia sukkia kirjoneulesukiksi, koska koko sukka ei ole kirjoneuletta.
Sain toimeksiannon tehdä tällaiset sukat, josta oli vain kuva valmiina.
Uusina asioina oli valepalmikko, kukkaraita, noinkin paljon kirjoneuletta ja tiimalasikantapäätäkään en ole vielä tehnyt kuin muutamiin sukkiin.
Valepalmikko oli tosi helppo tehdä ja siihen löytyy hyvin ohjeita netistä. Minä taidan ruveta tätä käyttämään sukissa. On niin kivan näköinen, helppo tehdä ja joustaa samalla tavalla, kuin tavallinen joustinneule.
Kukkaraitaa tein novitan uusimman lehden mukana tulleella kuvallisella ohjeella. Kaksi ja puoli tuntia meni hukkaan, kun neuloin ja purin ja neuloin ja purin ainakin neljä kertaa. Sen jälkeen luin ja katsoin kuvia oikeasti kunnolla, niin johan rupesi sujumaan. Tämäkin on suht helppo ja nopea tehdä.
Kirjoneule ei ole vielä oikein minun juttu. En saa siitä vieläkään niin tasaista, kun haluaisin. Ehkä jonain päivänä. Todella hidasta tehdä. Pikemminkin on ongelma liian löysien lankajuoksujen kanssa, mitä pitkien.
Tiimalasikantapäähän olen niin LÖÖÖV. Todella kiva tehdä, kivan näköinen, eikä reijän reikää missään. Ainoa miinus on, että ei ole kovin kestävä, joten ei kannata tehdä jokapäivä käytettäviin sukkiin.




2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Itse en ole vielä koskaan tehnyt tiimalasikantapäätä sukkiini.Pitäisi varmasti kokeilla joskus.
    Mukavaa ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  2. Kauniin väriset sukat ja kauniita yksityiskohtia. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista