sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ensimmäiset geessit

Eikä suinkaan viimeiset.
Sain asiakkaalta pyynnön tehdä kahdet geessit. Toiset nämä, joista kuva ja toiset burberry-värityksellä.
Sain ostettua ohjeen facebookin kautta virpi Gee nimiseltä henkilöltä laittaen hänelle yksityisviestiä. Hän löytyy myös ravelrystä, jos haluat ostaa ohjeen. Eli facen kautta yksityisviestinä tai ravelrystä. On myös instagramissa samalla nimellä.
Burberrygeessejäkin olen aloittanut jo, mutta ne eivät ole vielä valmiit.
Ja mikä ihaninta, niin nyt Virpi Gee on julkaissut myös minigeessien ohjeen, mikä on ihan pienille vauvoille. Senkin saa ostettua häneltä.
Mä on niin tyköstynyt näihin geesseihin, että ei varmasti jää pariin pariin.
Nytkin on kesken tosiaan ne burberrygeessit ja juuri aloitin tekemään "samaan aikaan" minigeessejä.



Työtkin ovat jo alkaneet koululla ja en voi muuta sanoa, kun, että tykkään työstäni. Suurin osa työajasta olen 1-2lk:ssa ja loput ajasta 3-6lk:sten  kanssa. Monipuolista työtä. Ei ole kahta samanlaista päivää. Olen siis koulunkäynninohjaaja.

Seuraavaan postaukseen tulee arvonta, olkaapa kuulolla. Palkintoa vielä mietin, että olisiko se jotain itsetehtyä, tarviketta neulomiseen tai virkkaukseen, vai ihana timanttimaalaustarvikesetti.

Nyt toivotankin kaikille oikein mukavaa syksyä ja iloa elämään.

4 kommenttia: