Tuli tuossa päivänä eräänä virkattua pieni kori ohuesta ontelokuteesta. Väri vaaleanharmaa ja pohjan osassa oli virkkuukoukku nro 6 ja reunoilla koukku nro 7.
Virkkasin kiinteillä silmukoilla koko korin. Pohjan ympäryksessä oli 48 silmukkaa, kun aloitin reunan. Pohja tehty spiraalina, eli jatkettu suoraan seuraavalle kierrokselle, kun taas reuna on tehty aina kierros kerrallaan, eli edellinen kierros suljettu piilosilmukalla kierroksen ensimmäiseen silmukkaan.
Tässä taas myyjäisasioita mietin.
Olen menossa tuohon naapuripitäjän kevättorille myymään toukokuun puolessavälissä ja mietinkin nyt kuumeisesti, että mitä sielä myisin. Jotain virkattua, neulottua, värjättyä.
Nyt kysynkin teiltä kaikilta, että mitä haluaisitte myyjäisissä olevan myynnissä, mitä yleensä ostatte?
Mulla olisi tällähetkellä menossa myyntiin korviksia (paljon), avaimenperiä, värjättyä lankaa (tosin villalankaa), virkattuja mattoja, virkattuja koreja, parit sukat, lasihelmirannekoruja ym. Ostaisitteko tällaisia?
Mukavaa aurinkoista loppuviikkoa.
Tässä samalla katselen pihalle, kun kissamme tutkailee innoissaan kevättä. Tosin kissamme on vanha ja on elänyt monet keväät, mutta aina se näyttää olevan yhtä mielenkiintoista. Ainakin maata auringossa ja ihmetellä veden solinaa rajajoessa.
Kahden lapsen äiti-ihminen. Neulon tai virkkaan aina. Kolme käsityöalan ammattia ja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi kuviani ilman lupaani. Jos jokin työni kiinnostaa, niin ota yhteyttä piritta.vaisto@gmail.com. Teen tilauksesta ja myyn myös valmiina olevia, koska tuotoksia syntyy nopeammin, mitä niitä menee.
torstai 27. maaliskuuta 2014
torstai 20. maaliskuuta 2014
villasukkia
Pikapäivitys tässä ennen töihin menoa.
Parit parit villasukkia on tullut tehtyä ja samalla tuhottua jämälankavarastoa. Tosin hieman huonolla menestyksellä. Ei montaa keränloppua näihin sukkiin mennyt.
Olen harjoitellut nyt vihdoinkin tuota piirakkamallia.
Tein piirakkamallilla useat parit lapasia isoveli-langasta, joista teen ihan oman postauksen.
Tein piirakkasukat samalla pohjalla, kuin lapasien piirakkamalli, eli en hakenut netistä omaa ohjetta sukkiin.
Piirakkasukkien koko on 42 ja toisten sukkien koko on 43.
Lankana molemmissa 7-veljestä ja 15 silmukkaa puikolla. 3.5mm puikot.
Mukavaa loppuviikkoa ja oikein kauniita kevätkelejä kaikille.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
virkattu pöllö
Bongasin Miran blogista ohjeen virkattuun pöllöön ja se oli tehtävä heti, eikä kohta.
Tämä pöllö on tehty kokonaan ohjeen mukaan, mutta olen jo suunnitellut, millä muilla tavoilla voisi pöllöjä tehdä.
Lankana oli novitan karuselli-lankaa. Puuvillalanka ja koukkuna 3.5mm.
Pöllö oli aika nopea tehdä, mutta aikaa meni kaikessa pienessä piperryksessä, kuten silmien ja silmäripsien teossa ja kappaleiden yhteenompelussa.
Kuva kertokoon puolestaan...
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.
Meilläkin on lapsilla hiihtoloma lusittu ja on aika palata koulun penkille. Itselläni jatkuu työt normaalisti.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
korviksia 5e/pari ja 3e/pari
Nyt aloitin varastojen tyhjennyksen.
Olen nyt pitkän aikaa tehnyt korvakoruja ja nyt rupeaa jo varastot siihen malliin pursuamaan korviksia, että osan laitan myyntiin.
Nyt korviskaupoille...
Koukut eivät allergisoi. En kuitenkaan ota vastuuta, jos jollekkin tulee oireita. Koukut olen ostanut niin, että myyntitekstissä on luvattu, että eivät aiheuta allergiaa.
Nämä korvikset on 5e/pari plus postit 1e. Samoilla posteilla tulee useampi pari.
Nämä korvikset 3e/pari plus postit.
Ilmoittele haluamasi korvikset tähän tai suoraan sähköpostiini piritta.vaisto@gmail.com

tiistai 25. helmikuuta 2014
ontelokuteesta virkattu iso matto
Tässä olisi tämä matto, josta olen jo vihjaillut useammassa postauksessa.
Matto on malliltaan asteri-matto hieman muunneltuna ja materiaalina on harmaa (paksu) ontelokude. Koukkuna oli muovikoukku numero 10mm ja kokoa matolla on noin 178cm.
Toisen pylvä
Ontelokudetta meni yhteensä 7 vyyhtiä, joten painoakin matolla on jonkinverran, mutta toisaalta mattoa ei tulla pesemään useasti ja painavana matto pysyy hyvin paikoillaaan.
Meillä ainakin kissa tykkäsi, kun tein mattoa. Tuli aina maton päälle nukkumaan. Tai saattaahan olla toisaalta niin, että kissa EI tykännyt, kun tein mattoa ja näinollen protestoi makaamalla maton päällä.
Kissamme on oikeastaan aina kutimieni ja virkkauksieni päällä. Jos ei ihan työn päällä, niin ainakin vähintään pitää lankakerää tyynynä tai makaa lankojen päällä. Saa olla aina varuillaan, kun kisi tulee syliin, ettei puikot osu silmään. Se kun ei itse halua/osaa varoa.
Matto tulee tosiaan ystävälleni. Hänellä on blogi nimeltään kotituunarin tunnelmointia. Käy sielä kurkkaamassa kohtapuolin, miltä matto näyttää omalla paikalla. Vielä matto on täälä meillä, mutta kohta matto on oikealla paikalla.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014
kool aid-värjätystä langasta neulotut sukat
Laitan tässä vielä ennen isoa mattoa kuvan sukista. Iso matto on kuteiden päättelyä vaille valmis.
Sukkalankana on itsevärjäämääni (kool aid) seiskaveikkaa. Nämä onkin ensimmäiset sukat, mitä olen tehnyt omista värjäilyistäni.
Myyntiin nämäkin tulee (koko 36-37), koska itse en pysty pitämään villasukkia. Pystyn kyllä neulomaan, mutta jaloissani en pysty pitämään villasukkia kutiavuuden takia. Jos pidän ohuita sukkia alla, niin sitten on liian kuuma. Myös perheen muut jäsenet on villasukitettu.
Puikot 3.5mm ja 14s puikolla.
Hyvää helmikuun viimeistä viikkoa kaikille.

maanantai 17. helmikuuta 2014
vaaleanharmaa ja luonnonvalkoinen matto ohuesta ontelokuteesta
Tässä olis kaksi mattoa. Sitä 2m halkaisijaltaan olevaa saatte vielä hieman odotella.
Vaaleanharmaa matto on halkaisijaltaan noin 95cm. Mitassa huomioidaan kutistuminen, eli asiakas halusi 90cm halkaisijaltaan olevan maton.
Luonnonvalkoinen matto on noin 73cm halkaisijaltaan ja tässäkin huomioidaan kutistuminen, eli tästä matosta tulee noin 70cm halkaisijalleen.
Materiaaleina ohut ontelokude, koukkuna 7mm koukku ja malli juhannusruusu. Isompaan mattoon piti muuttaa vähän mallia, eli tein enemmän "terälehtiä"
Kuinkahan monta näitä ohuesta ontelokuteesta tehtyä mattoa on tullut tehtyä? Onko kukaan laskenut? Varmaan menee lähemmäksi 20 kappaletta. Siltikään malli ei kyllästytä vielä.
Muutama korukin tuli tehtyä taas.
Tein enemmänkin, mutta ne oli samanlaisia, kuin aikaisemmassa postauksessa, joten en niistä ottanut kuvia.
Innostuin viikonloppuna neulomaan pitkästä aikaa. Otin esiin novitan lapaslehden ja sieltä mallin numero 14 ja nimi on piirakkalapaset.
Kivan näköiset tuli. Kerron niistä myöhemmin.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)