maanantai 20. huhtikuuta 2015

Bambupuikot

moikkelis kaikille taas pitkästä aikaa.
Aikaa on taas kulunut aivan liikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin.
Olen ollut niin innokas instassa, että aikaa ei ole jäänyt blogiin ollenkaan. Se on niin helppoa liittää sinne kuvia tällä i padilla. Blogiin minun pitää aina ottaa kuva järkkärillä, siirtää se läppärille ja sillä kirjoittaa blogia. Läppärikin on pöydällä, mutta ei aina päällä.
Olen yrittänyt myydä noita ylimääräisiä juttuja, mutta ketään ei ole kiinnostanut, joten ne on edelleenkin myytävänä, jos jotakuta kiinnostaa.

Rupesin tuossa eilen aamusta neulomaan puolisolleni sukkia.
Alku meni hyvin. Kokeilin ensimmäistä kertaa aloittaa sukkien teon varpaista.
Aloittaminen oli helppoa ja hyväksi havaittu. Kantapään kohta koitti, tosin en yhtään tajunnut, että kuinka pitkä työn pitää olla ennenkun aloittaa kantapään tekemisen.
Tein kantapään. Tiimalasikantapää.
Sen jälkeen varren vuoro ja sovitus.
JA VOI ITKU...
Jalkaosasta tuli valtava. Varmaan joku kokoa 48-49.
Purkuun meni ja seuraavat sukat on sitten varresta aloitetut.
Nyt päästäänkin aiheeseen...
Tehdessäni näitä sukkia rupesi käteni kutiamaan ja sormiani kuumotti ja tuli pieniä vesikelloja. Jotenkin muutenkin tuntui vähän inhottavalta neuloa.
Puikot olivat nimittäin bambupuikot.
Kysymys kuuluukin, että onko muut arkakätiset huomanneet mitään allergiaoireita bambupuikoissa?
Olenhan kuitenkin paljon neulonut ko. Puikoilla, mutta nyt vasta panin merkille asian.
Onko siis vika puikoissa, vai päässäni, eli kuvittelenko vain?
Mikä olisi paras puikkomateriaali?

Mukavaa

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Myydään loom bands-tavaraa

Heip kaikille.
Myyn loom bands-varastoani tyhjemmäksi.
Tyttärenikään ei rajaansa enempää tarvitse, joten myyntiin lähtee seuraavia tuotteita:
Kumilenkkejä:
Hinta 2e/pussi plus postituskuluja yhdelle pussille 1e.
Pussissa 350kpl.
Lisäksi viimeisessä kuvassa olevia vihreitä löytyy myös.
Useita pusseja samaa väriä.





 Loom bands-tekokone.
Hinta 4e/kpl. Plus postit yhdelle 1e.
Myynnissä 3 kpl.
 Tässä kuvassa vielä yhteenveto väreistä ja myynnissä myös kuvassa näkyviä erilaisia (kaikista ei kuvaa)koristeita loom bands-koruihin. Jokaisessa on kiinni pieni lenkki, jolla sen saa työhön kiinni.
Koristeiden hinta 10kpl/2e plus postit 1e.
Otappa yhteyttä pian.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

isoäidinneliöpeittoja ja lisää myytäviä juttuja

olen innostunut virkkaamaan nyt isoäidinneliöitä. Pienempiä niihin keittiön tuoleihin ja isommista olen tehnyt peittoja.
Lankana näissä on puro batik, mikä on aivan ihanan pehmoista lankaa. Langan suhteen olenkin sitä mieltä, että nämä on vauvanpeittoja.
Koko noin 65cm*65cm.



Myytävänä:
Muovisia kukkia. Violetteja reikä keskellä, kolmiulotteisia. Voi käyttää esim. niin, että pujottaa langan takaa läpi, pujottaa helmen ja pujottaa takaisin. Näinollen kukkaan tulee keskusta ja sen voi solmia johonkin kiinni.
Hinta 10kpl/1e plus postit.

 Nämä myös samanlaisia, kuin violetit.
Hinta 10kpl/1e plus postit.

Kiinatyttöavaimenperiä. Puuta.
Hinta 1e/kpl plus postit.

Lasihelmiä 14mm. Mustia.
Hinta 10kpl/1.50e plus postit.

Kuparinvärisiä muovihelmiä 6mm.
Hinta 20kpl/1e plus postit.


Koko helmipussi 2,50e plus postit. Muistaakseni 200kpl.

Ihanaa pääsiäistä kaikille. Mukavan pituinen loma.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

MYYTÄVÄNÄ

Nyt lähtee myyntiin kaikki värjäämäni langat ja vähän muutakin.
Toivon, että jotakuta kiinnostaisi.
Langoista saa ihanan uniikkeja töitä, eikä toista samanlaista tule vastaan. Kahta täysin samanlaista vyyhtiä ei pysty tekemään, eli vyyhteinäkin ovat jo uniikkeja.

Lankana seiskaveikka.
Yhdessä vyyhdissä yksi kerä.
Hinta 12e/vyyhti plus postit. Yksi kerä 2.20e ja useampi menee pakettina 7.90e, johon mahtuu melkein kaksi kiloa tavaraa.



Nallelankaa.
Hinta 10ekerä=vyyhti plus postit. Yksi kerä 2.20e ja useampi pakettina 7.90e.


Käsilaukkutöppösiä. Hinta 15e/pari plus postit. Yksi pari 2.20e.
Tulossa myyntiin myös seiskaveikka sateenkaaresta tehtyjä.

Nyörisukat kokoa normaalipohkeinen 37-38. Hinta 20e plus postit 2.20e.

Tiskiliinoja.
HUOM!
Kuvasta poiketen jäljellä on musta, turkoosi, vaaleanvioletti ja ruskea.
Virkattu bambua sisältävästä langasta.
Hinta 8e/kpl plus postit. Yksi kpl 1.10e ja useampi 2.20e.


Yli polvensukat. Koko 36-37.
Hinta 28e plus postit 2.20e.
Mukavaa huomista vapaapäivää kaikille. Nähdellään instagramissa. Sielä on tullut vietettyä nyt aikaa ihan olan takaa, kun olen innostunut postaamaan sinne kuviakin. Minut löytää instasta nimellä piritta 1978.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

käsilaukkutöppösiä

Taas olen tikutellut käsilaukkutöppösiä myyntiin virkkauksien lomassa.
Välillä neulon ja välillä virkkaan, niin ei rupea tuntumaan puulta, jos kokoajan tekee samaa.
Isoäidinneliöitä keittiön ruokapöydän tuoleihin olen virkannut jo kohta 70/135.
Iso isoäidinneliöpeitto on jo toisen kerän lopussa ja ehkä tuntuu siltä, että virkkaan vielä yhden kerän.
Käsilaukkutöppöset eivät varmaan tarvitse sen kummempia selityksiä.




Mukavaa kevättä kaikille. Auringonpimennyskin tuli ja meni, jota seurattiin oppilaiden kanssa tiiviisti netistä.
Luntakin tuli takatalven edestä, mikä olikin odotettavissa.
Kommentoikaa. Olisin niin iloinen, jos jollakin olisi jotain kirjoitettavaa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Täälä ollaan

tulin tässä pikaisesti kertomaan, että linjoilla ollaan.
Töissä on ollut todella kiireisiä päiviä ja ne on veroittaneet voimia myös kotitöistä. Tosin oli meillä hiihtoloma viime viikolla, mutta sekin meni yhdessä hujauksessa.
Neulerintamalla on aika hiljaista. Käsilaukkutöppösiä on tullut tehtyä parit parit, mutta virkkaamisesta olen nyt innostunut ja aiheena on isoäidinneliöt.
Olen tutustunut nyt novitan puro batik-lankaan ja tykkään siitä ihan valtavasti. Miksikähän en ole aiemmin huomannut kuinka kiva lanka tämä on. Aina neulonut pääasiasa vain seiskaveikkaa kesät talvet.
Eli puro batik-langoista on nyt tulossa keittiön tuoleihin päälliset ja iso isoäidinneliöpeitto.
Tuolinpäälliset teen langasta, jossa on mustaa, ruskeaa, tumman- ja vaaleansinistä. Näistä neliöistä valmiina on jo 50kpl ja ainakin 130 tarvitaan, joten vielä saa vääntää neliöitä. Laskin aikaa junamatkalla, että teen yhden neliön 20 minuutissa.
Jotta väri ei rupeaisi kyllästyttämään, niin rupesin tekemään sivutyönä myös isoäidinneiliönä isoa peittoa. Eli teen niin ison, kun kahdesta kerästä tulee ja jos tuntuu, että haluan isomman, niin teen. Katsotaan nyt, mihin kokoon maltan lopettaa. Tässä väreinä on haaleat punainen, keltainen,violetti, oranssi.

Olen myös instagramissa ja niin siinä kävikin, että olen jo muutaman kuvan sinne ottanutkin ja muuttanut statukseni kaikille nähtäväksi.
Tervetuloa katsomaan minun käsityöelämää instaan. Liity seuraajakseni tai tykkää kuvista, jos tuntuu siltä.    piritta1978

Mukavaa kevättä kaikille. Kävimme tänään kestohankikävelyllä pelloilla liikuntatunnilla oppilaiden kanssa. Aivan ihana lenkki. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

käsilaukkutöppösiä. Myös myynnissä.

Moi taas kaikille.
On tullut tehtyä taas yllätys yllätys...käsilaukkutöppösiä.
Nyt kun näitä olen tehnyt jo useamman parin, niin mielessäni polttelee joko siksak-peiton teko tai ruokapöytämme tuoleihin päälliset. Olen instassa katsonut paljon peittojen kuvia. Nyt vain pitäisi päättää, kumpaa rupean tekemään.
Siksak-peiton värejä en ole vielä sen kummemmin miettinyt. Toisaalta olisi kiva tehdä pastellisävyinen, mutta toisaalta olisi kiva tehdä keittiön sohvalle päällinen ja värisävyinä olisi ruskean eri sävyt, musta ja harmaa.
Ehkä kuitenkin akuutimpi olisi tehdä ne tuolien päälliset. Suunnitelmissa olisi tehdä isoäidinneliöitä. Jos tekisi niin, että kolme noin 10cm*10cm kokoisia paloja rinnakkain ja niin pitkästi, että se tulee selkänojan takaa selkänojan eteen ja istuinosan päälle, eli vähän niinkuin kiikkutuolin päällinen. Lankana ruskea/mustansävyinen novitan puro batik-lanka.
Ja tästähän voimme päätellä, että tuolinpäälliset vie voiton, eli niitä aloitan. Saa niitä palasia muutaman tehdä, kun tuoleja on kuusi. Ilmoittelen, kun aloitan tämän projektin. En ota stressiä ajallisesti.

Takaisin käsilaukkutöppösiin...
Olen näitä innostunut tekemään myyntiin nyt näin alkavan kevään kunniaksi. Pikkuhiljaa laitetaan villasukat ja pörrösukat kaappiin takaisin ja vaihdetaan kevyemmät sukat jalkaan.
Näitä käsilaukkutöppösiä on helppo käyttää ohuiden sukkien päällä. Eivät lämmitä liikaa ja menevät pieneen tilaan kuljetuksen ja säilönnän ajaksi.


Punaiset ovat tilaustyö, vihreät ovat blogiarvonnan voitto ja moniväriset ovat vailla uutta kotia.
Eli käsilaukkutöppösiä myynnissä. Saa monivärisinä ja yksivärisinä. Lankana 7-veljestä.
Hinta 15e/pari plus postituskuluja 1.80e.

Nyt katsomaan tähdet tähdet-ohjelmaa. Katsotko sinä ko. ohjelmaa?