Tulipa tuossa eräällä viikolla innostuttua tekemään sudenkorentoja.
Oikeastaan olin miettinyt jo monesti, että onko nuo minun tyylisiä, vai ei. Aluksi tuntui, että "ei ole aikaa, en tee", mutta kuinka ollakkaan ajatuksen hauduttua tein korupiikkitilauksen ja siitä se lähti.
Noin pitkiä korupiikkejä oli aika vaikea löytää. Piikkien pituus on nimittäin 10cm. Paljon löytyi kyllä lyhyempiä, mutta näin pitkiä ei. Ja kun löytyi, niin oli ne minun mielestä aika hinnakkaita verrattuna lyhyempiin. Nämä siis ainakin myynti-ilmoituksen mukaan kullan värisiä. Hopeiset olisivat olleet halvempia, mutta niitä ei ollut saatavilla. Eipä tuota korupiikkiä tuolta sisältä edes näy, eli oikeastaa ihan sama minkä värinen se on.
Siivet ovat heijastinkangasta. Kangas ei ole minun tietääkseni lain hyväksymää heijastinkangasta, mutta loistaa kuitenkin samalla tavalla, kuin tavallinen heijastin. Parempi tällainenkin, kun ei mitään.
Nyt sitten sudenkorentoja on syntynyt paljon ja vielä lähipäivinä tulee lisää, joten voisin myydä näitä alta pois.
Jos on kiinnostusta, niin voisin tehdä myös rintaneulalla, jolloin sudenkorennon saa kiinni laukkuun, takin liepeeseen, pipoon ym.
Kaikki siis myytävänä ja lisää on tulossa.
Hinta 3e/kpl plus mahdolliset postituskulut. 1e:n posteilla tulee 3-4kpl.
Kahden lapsen äiti-ihminen. Neulon tai virkkaan aina. Kolme käsityöalan ammattia ja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi kuviani ilman lupaani. Jos jokin työni kiinnostaa, niin ota yhteyttä piritta.vaisto@gmail.com. Teen tilauksesta ja myyn myös valmiina olevia, koska tuotoksia syntyy nopeammin, mitä niitä menee.
tiistai 17. marraskuuta 2015
lauantai 14. marraskuuta 2015
yli polven villasukat
Hei taas kaikille pitkästä aikaa.
Aikani on mennyt neulehommia tehdessä, töissä käydessä ja kotihommia hoitaessa.
Tässä kesän aikana tulin neuloneeksi yli polven villasukat.
Helppo malli: alussa 2o2n kahden raidan verran, ainaoikeaa ja kavennuksia aina raidan lopussa, tiimalasikantapää ja leveä nauhakavennus. Raitojen leveys noin 6cm. Olihan tuossa päättelemistä, mutta eipä se haitannut.
Olen nyt neulomisien ohessa innostunut pieninä välitöinä tekemään sudenkorentoheijastimia myyntiin. Ja ajattelinkin laittaa niitä seuraavaan postaukseen jahka ne kuivaa. Piti nimittäin siipiä vähän liimata yhteen, että eivät rupea kiertämään, mutta niistä enemmän kohtapuoleen.
Oletteko te nähneet noita sudenkorentoheijastimia myynnissä? Mikä oli hinta? Kuulin nimittäin, että niitä myytäisiin jopa 9e:lla. Itse en ole niin tyyriitä nähnyt.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015
vauvasiililapasia
Iltaa kaikille.
Kirjoitan tätä postausta sunnuntai-iltana kymmenen kieppeillä. Uni jo painaa kovasti silmiäni ja haukottelututtaa.
Olen kokenut kaikenlaista tässä viime viikkojen aikana, mutta en suinkaan ole unohtanut teitä. Tarkoitukseni on kirjoittaa blogia heti, kun on aikaa ja nyt sain päivän tavoitteet tehtyä, niin on aika kaivaa läppäri "naftaliinista" ja rustata jotain.
Tosiaan kaikki alkoi siitä, kun postasin faceen kuvan kissasukista ja sen jälkeen tuli usea tilaus. Niitä kun ei hetkessä tehdä. Samalla olen tehnyt myyjäisiin tuotteita ja yksissä myyjäisissä kävinkin. Se kannatti, vaikka ajokilometrejä tuli yhteen suuntaan yli 120km.
Jouduin äkisti sairaalaankin joksikin aikaan. Nyt olen kunnossa (ehkä).
Töitä, kotihommia ja neulomista. Siitä on minun aikani tehty.
Siililapasmyyntivarastoni sen kun täydentyy.
Nyt vuorossa ovat peukalottomat vauvasiilit.
Mukava tehdä välillä näin pieniä siilejä. Kaikki muut ovatkin olleet peukalollisia.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Täälä meilläpäin on enään alkava viikko koulua ja sen jälkeen on syysloma. Ne joilla on jo loma alkanut, niin rentouttavaa lomaa.
Olen siis koulunkäynninohjaaja, niin siksi puhun syyslomasta.
Onko sinulla lomaa?

lauantai 5. syyskuuta 2015
Arvonta suoritettu
nyt on pitänyt kiirettä ja blogipostaukset ovat jääneet vähäiselle, mutta lupaan teille kirjoittavani useammin.
Töistä tultua on ollut kotihommia ja neulomishommia niin paljon, että hommat ovat venyneet pitkälle yöhön. Olen kuitenkin sen sortin ihminen, että tarvitsen unta monen monta tuntia vuorokaudessa. Joillekin riittää muutama tunti, mutta minä tarvitsen vähintään seitsemän tuntia ja aina parempi, jos tunteja tulisi enemmän, joten sekin vaatii sen, että päivisin pitää tehdä hommat kiireellä, että ehtii nukkumaan hyvissä ajois. Aina se ei onnistu.
Nyt työn alla on monet parit kissasukkia. Niistä kuvia seuraavaan postaukseen.
Meille kuoriutui tuossa elokuun 10. Päivä seeprapeippopoikasia kaksi kappaletta. Nyt ollaankin seurailtu niiden elämän alkutaivalta. Isä lintu on tummanharmaa, äitilintu on beessin värinen ja poikasista toinen on tumma ja toinen ihan valkoinen.
Nyt poikaset ovat jo niin isoja, että valkoinen syö jo itse ja lentelee, mutta tumma vielä huutaa ruokaa. Tumma onkin todella isoääninen. Kuuluu tänne alas asti, kun se huutaa ruokaa. Linnut ovat tyttäreni huoneessa yläkerrassa, kun ovat hänen lintuja. Tumma on nimeltään hemera ja vaalea helios. Äitilintu on nimeltään neiti ja isälintu ninja.
Tosiaan, suoritin jo arvonnan, eli voittaja on sikurina.
Laita minulle osoitteesi sähköpostiini piritta.vaisto@gmail.com

keskiviikko 12. elokuuta 2015
ARVONTA
Nyt tuleekin toinen arvonta melkein heti perään.
Eli olen nyt monen vuoden harkinta-ajan jälkeen "liittynyt" facebookkiin ja sen kunniaksi järjestänkin arvonnan.
Tähän arvontaan voi osallistua totta kai myös he, jotka eivät ole facessa.
Arvonnan säännöt:
Yksi arpa: Kommentoit tähän postaukseen
Kaksi arpaa: Olet tai liityt lukijakseni ja kommentoit
Kolme arpaa: Tykkäät facessa tai kerrot arvonnasta blogissasi, olet tai liityt lukijakseni ja kommentoit.
Arpa/arvat hyväksytään vain, kun se on tämän postauksen yhteydessä.
Kerro kommentissa paras ohje liittyen neulontaan, virkkaukseen, arkarteluun, värjäykseen, koruiluun tai ihan mihin vain ja jos vielä jaat ohjeenkin, niin olisi kiva, mutta ei pakollinen.
Kerro kommentissa monellako arvalla olet mukana ja laita jokin nimimerkki. Huhuilen sinua sitten täällä arvonnan päätyttyä.
Arvonta päättyy 30.8.2015 klo 24.00
Tässä palkinto:
Minni-töppöset kokoa 37-39
Kaksi lasinalustaa
Onnea arvontaan kaikille.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Matto pampula-langasta
Juhannuksen aikaan oli novitalla tarjouksessa pampula-lanka. Hinta oli huimat 50centtiä/kerä.
Ostin kilon verran lankaa ja mietin, että mitä ihmettä minä näistä teen. Olin "Sulo Vileeni", kun halvalla saa, niin pitää ostaa.
Vieläkin, kun paketti saapui en tiennyt, mitä teen langasta, vai myisinkö eteenpäin, koska frillahuivit eivät ole minua koskaan puhutelleet, niin en tulisi tekemään ainakaan niitä.
Taisin googlettaa langan nimen ja haun kautta tulikin ohje mattoon ja PIM...siinä se oli.
Tein maton, johon meni kaikki lanka ja niinhän siinä kävi, että olisi pitänyt tilata lankaa enemmän, koska ohjeeseen se ei täysin riittänyt. Jäi muistaakseni kaksi kierrosta vajaaksi.
Oikeastaan pidän tästä matosta, koska tässä ei näy malli kunnolla, eli ei näy selviä silmukoita. Langan koostumus sekoittaa mallin.
Malli on siis novitan sivuista pampula-matto:
https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/virkattu-pyorea-matto-novita-pampula
Tämä matto hieroo jalkojakin samalla, kun kävelee päältä. Johonkin tämä on meillä saatava, mutta jos ei löydy paikkaa, niin myyn pois.
Maton halkaisija on 80cm.
Facebookkiin liittymisen kunniaksi on pieni arvonta tulossa. Oletko sinä facessa?

torstai 23. heinäkuuta 2015
Niin siinä on nyt sitten käynyt, että olen liittynyt facebookkiin.
Tämä on pitkän harkinnan tulos, eli monta vuotta (oikeasti!) mietin liittymistä, mutta aina sitä on vain siirtänyt tuonnemmaksi.
Nyt ystäväni hyvällä opastuksella sain liityttyä, joten minut voi bongata siellä omalla nimelläni eli Piritta Väistö.
Voit pyytää kaveriksi, jos haluat ja kuten asuntokaupoissa, niin voin hyväksyä tai hylätä "tarjouksen".
Vinkatkaa hyviä ryhmiä.
Käsityörintamalla on paljonkin valmista, mutta laitan kuvia viime kesänä neulotusta pöytätabletista. Sitä en ole vielä esitellyt. Mallina oli korinpohjaneulos. Muistaakseni lanka oli Novitan bambua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)