lauantai 6. helmikuuta 2016

Balleriinasukat


Nämä olikin sitten suuritöiset. Tai ainakin siltä tuntui.
Tilauksen tällaisista sukista sain kuvan kera muistaakseni syyskuussa. Vain kuva oli mallina.
Tuumasta toimeen ja etsimään ohjetta. Ohjeita löytyikin netistä ja hyvältä nettiystävältäni sain parhaimmalta tuntuvan ohjeen ilman tuollaista vartta. Ohjeessa varsi oli pelkkää resoria.
Asiakas halusi kuitenkin juuri tuollaisen varren. Ohjetta en kuitenkaan kunnollista löytänyt, joten tein kuvasta.
Kääntövarsi erikseen tasona, poimin silmukat reunasta, resoria takaosaan ja sileää eteen.
Kantapää ja pohja mustalla erikseen, valkoinen päälliosa erikseen ja yhdistin, kun kappaleen oli saman pituiset.
Mustalla vähänmatkaa sileää ja sen jälkeen kärkikavennukset.
Lopuksi musta ja valkoinen reuna yhteen ommellen ja remmin teko ja kiinnitys.
Rusetti vielä paikoilleen ja lankojen päättely, niin valmista oli.

Seuraavat teen pikkuisen eri tavalla, että ei olisi niin monimutkaista, eikä tulisi niin paljon pääteltävää. Ehkä jättäisin tuon koristereunankin pois. En tiedä...

Nämä valmistuivat tosiaan vasta tämän vuoden puolella, mutta asiakas kertoikin, että ei ole kiire, että pääasia on, että löysi tekijän.



5 kommenttia: