tiistai 28. toukokuuta 2013

pikapäivitys

Nyt olen saanut käteeni neljännen ammatin paperit.
Neljäs ammattini on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja.
Lauantaina oli juhlat Kalajoella koululla ja sen jälkeen juhlinta jatkui täälä kotona. Tarjolla oli aivan ihanaa täytekakkua ja voileipäkakkua, leipäjuustoa, sipsejä ja paria eri keksilaatua. Illemmalla grillattiin makkaraa, kanapihvejä ja syötiin salaattia kyytipojaksi.
Lahjaksi sain tosi paljon kukkia ja tarpeellisia muita lahjoja, kuten hierontalahjakortin, lahjakortin infoon ja lahjakortin käsityötarvikekauppaan. Lisäksi tuli vähän rahaa, eli kaikki tuli tarpeeseen. Nyt vain pitää tarkalleen miettiä, mitä haluaa infosta ja käsityötarvikeliikkeestä.

Kyllä sitä saa äitinäkin olla ylpeä pojastaan. Hän sai nimittäin stipendin koulunsa kevätjuhlassa. Stipendi on osoitus hyvästä kaveruudesta ja kohteliaisuudesta muita koulutovereita ja koulun henkilökuntaa kohtaan. Tällä asenteella kyllä poika pääsee pitkälle. Tyttäreni sai valion sponsoroiman paidan samasta aiheesta ollessaan toisella luokalla.

Käsityörintamalla on ollut nyt hetkenaikaa vähän hiljaisempaa, koska on ollut vielä vähän koulua ja juhlia. Teon alla on iso trikoomatto ja pieni ohuesta ontelokuteesta oleva matto. Lisäksi kesken on vielä ne kissasukat ja yksi ihana mekko pitää kaventaa kaverini siskolle torstaihin mennessä, että hän saa mekon päällensä ystävänsä juhliin perjantaina.

Oikein ihanaa ja lämmintä kesää kaikille lukijoilleni ja vierailijoilleni. Lukisin mielelläni kommenttejanne, jos vain jaksaisitte niitä kirjoittaa. Ilahdun kommentteistanne kovin.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisen johdosta!
    Voin kuvitella sen hyrinän sydänalassa, kun uurastus on nyt ohi , saati kun jälkikasvu saa huomiointeja noin upeasta asiasta.
    Olette kasvattaneet lapset suurella sydämellä!

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla blogissasi (olen täällä tainnut joskus aiemminkin käydä). Ihania nuo virkkaamasi matot!
    Onnittelut valmistumisen johdosta myös!

    VastaaPoista