sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Toinen iso luonnonvalkoinen virkattu matto

Eli olen saanut valmiiksi toisen luonnonvalkoisen trikookuteesta virkatun maton. Maton koko on sama, kun sen ensimmäisen, eli n.116cm.





Kissasukkiakin olen jo aloittanut. Pieni kutina on minkälaiset sukista tulee, mutta vaikka olen tehnyt ohjeen mukaan, niin vielä ei näytä siltä, että sukkiin tulisi musta kissa, minkä alunperin halusin. Tilasin tämän tarvikepakettina ja sanoin, että haluan siihen mustan kissan. Saapi nähä, kuinka käy.
Virkattu kori on sydäntä vaille valmis ja tiskirätin olen myös tehnyt. Enään puuttuu tosiaan neulahuovutuksella sydän ja muumikuvio tiskirätistä.

Ihanaa, kun on lämmintä ja aurinko paistaa.
Jos hyvin menee, niin juhlin neljättä ammattiani ensi lauantaina, eli valmistun koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi.

Oikein hyvää ja lämmintä kesän alkua kaikille blogini lukijoille. Arvontaa ajattelin tässä kesän aikana laittaa pystyyn.

4 kommenttia:

  1. Miten sun kädet jaksaa virkata noita mattoja? Mun etusormet ovat ihan kipeenä vaikken ole virkannut kuin kaksi kerällistä tuubia kahden päivän aikana. Tosin mulla on ollut virusperäinen niveltulehdus ja sen jäljiltä huomaan,että tietyt nivelet ärtyvät helpommin, kuin ennen sitä tulehdusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kerkeä koskaan virkkaamaan niin kauaa kerrallaan, että sormet väsyisivät. Aina sillointällöin kierros tai pari ja sitten tauko, kun pitää tehdä muita hommia välillä.

      Poista
  2. Hei, haluan antaa sinulle tunnustuksen. Käy hakemassa se minun blogistani:

    www.kissalankorut.blogspot.com
    terkuin Kirsi

    VastaaPoista