Kahden lapsen äiti-ihminen. Neulon tai virkkaan aina. Kolme käsityöalan ammattia ja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi kuviani ilman lupaani. Jos jokin työni kiinnostaa, niin ota yhteyttä piritta.vaisto@gmail.com. Teen tilauksesta ja myyn myös valmiina olevia, koska tuotoksia syntyy nopeammin, mitä niitä menee.
tiistai 23. kesäkuuta 2015
polvisukat
Olenko esitellyt nämä polvisukat?
Selailin läpi tietokoneella olevia kuvia ja nämä sukat löytyivät sen uumenista, joten siitä tulikin mieleeni, että olenko jo esitellyt nämä teille.
Kuten kuvasta näkyy, niin jämälangoista tehty leveillä raidoilla. Lankana seiskaveikka. (tein muuten lauantaina novitalle tilauksen, kun oli niin hyviä tarjouksia. Paketin pitäisi tulla loppuviikosta.)
Näin jälkikäteen katsottuna olisi voinut vähän katsoa tarkemmin, miten värit passaa toisiinsa. Olen näköjään vain ottanut jonkun kerän jämälankalaatikostani ja siitä vain ruvennut neulomaan sen kummemmin miettimättä passaako värit yhteen.
Sen muistan, että sukat on yli polven pituiset ja tuosta jalkaterästä tuli yllättävän pieni. Noin 36 jalkaan sopiva. Siitä varmaan johtuukin, että nämä pyörivät vielä myytävänä-laatikossani.
Olenkin tässä neulonut puro batikista sukat, siililapaset ja kahdet jämälankavillasukat, joista toiset ovat vielä hieman kesken.
Kesken on vielä myös se kymmenes isoäidinneliöpeitto. Nyt vain näyttää siltä, että välillä neulotaan ja välillä virkataan.
Keskenhän on vielä ne isoäidinneliöistä tehdyt ruokapöydän tuolien päälliset. Pitäisi ruveta kasaamaan ja katsoa sitten, kuinka paljon pitää tehdä lisää paloja. Muistaakseni niitä on 70kpl. Taitaa tämä olla tämän hetken ikuisuusprojekti.
Nyt hotsittaisikin ruveta seuraavaksi tekemään myyntivarastoon siililapasia ja käsilaukkutöppösiä. Tekisi vuorotellen, niin ei olisi niin puuduttavaa.
Täällä sataa, eikä kesäsäätä oikein ole luvassa. Toisaalta ihan hyvä, että ei ole paahtavan kuuma., mutta ei tarvitsisi sataakaan joka päivä. En tykkää. Sopiva sää olisi puolipilvinen ja 20 astetta plussaa.
Leikkasin eilen aamupäivästä nurmikon (2h) ja sain kamalan pääkivun sen jälkeen. Makasin koko päivän ja illan sängyssä, eikä pystynyt tekemään mitään. Oli huono olo kaikin puolin. Nyt on parempi olo. Liekö jonkinlainen auringonpistos. Miksi en ikinä opi pitämään hattua nurmikkoa leikatessa???
Kyllä on ihanan näköistä juuri leikattu nurmikko. Mii laik.
Minulla olisi riipuksia yli oman tarpeen. Haluatteko jos laitan myyntiin?
Mitä teidän kesäänne kuuluu? Onko lomia, vai töitä?
lauantai 13. kesäkuuta 2015
isoäidinneliöpeittoja. Myös myytävänä
Nyt on kesän ensimmäinen lomareissu takana ja toinen on tiedossa heinäkuussa, joten sitä seuraavaksi odotellessa neulon ja virkkaan tuttuun tapaan.
Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että olen tahnyt isoäidinneliöpeittoja ja olen niistä myös kuvia vähän laitellut, niin nyt niitä on syntynyt lisää.
Kaikenkaikkiaan olen tehnyt niitä nyt yhdeksän, joista yksi on mennyt kummitytölleni ja kaksi olen myynyt. Loput kuusi on vielä minulla.
Sen verran rupeaa tulemaan isoäidinneliöpeitot jo korvista ulos, että kun saan tehtyä vielä tuon kymmenennen, niin se homma saa jääsä siihen. Kyllähän sitä mietti noita tehdessä, että teen myös eri langoista ja väreistä, mutta tosiaan nyt saa riittää ainakin vähäksi aikaa.
Mökkireissulla sain tehtyä viimeisimmän isoäidinneliöpeiton valmiiksi ja yhdet ihan perussukat jämälangoista. Sukat meneekin "anopilleni" lahjaksi. Tiedän, että hän ei lue blogiani, niin voin niistä tässä kertoa. Laitan sukista kuvan, kun saan ne pääteltyä.
Nyt, kun noita peittoja on valmistunut, kun "sieniä sateella", niin laitankin ne kaikki myyntiin.
Lankana on 100% akryyli novitan purobatik ja koot vaihtelevat 61cm*61cm-65cm*65cm.
Hinnat:
Ne, missä on karvareunus 35e
Ilman karvareunusta 27e
Plus postit 4e
Ottakaapa yhteyttä, jos kiinnostaa ostaa itselle, kummilapselle, ystävälle, kaverille, tutulle, naapurille, mökkiviemisiksi ym.
piritta.vaisto@gmail.com
Mukavaa kesää kaikille. Tosin ilmat eivät meitä suosi, mutta ei anneta sen haitata.

perjantai 29. toukokuuta 2015
Arvonta suoritettu
teimme tyttäreni kanssa ihan perinteisen lappuarvonnan.
Tyttäreni halusi leikata laput ja kirjoittaa niihin nimet.
Koska osallistujia oli monta ja lukijakseni liittyi monta, niin päätin arpoa molemmat palkinnot.
Arpalappuja oli yhteensä 66kpl.
Ensin nousi lappu, jossa luki MikäpäLie mummo ja hän halusi palkinnon numero 1, eli tarvikepaketin.
Toisena nousi lappu, jossa luki aamunkajo ja hän halusi palkinnon numero 2, eli jotain valmista.
Onnea voittajille.
Eli:
MikäpäLie mummo ja aamunkajo laittakaa osoitteenne minulle, niin laitan pientä pakettia tulemaan kesäkuun loppupuolella.
Minulla alkoi loma ja koulukkailla on huomena todistuspäivä.
Onnea myös kaikille valmistuneille, ylioppilaille, ysiluokan päättäville ym.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Arvontamuistutus
vielä on pari päivää osallistua arvontaan. Arvon tarvikepaketin tai jotain valmista, ihan miten itse haluat.
Osallistu arvontaan arvonta-postauksessa alempana.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Perussukat
Puolisolleni ihan perussukat novitan seiskaveikka raita-langasta ja lisäksi jämälankoja jämälankapussista, joka ei kyllä pienentynyt yhtään.
Muistakaahan arvonta edellisessä postauksessa.

lauantai 2. toukokuuta 2015
Arvontaa
heips kaikki lukijani ja vierailevat kävijät.
Nyt on keväisen arvonnan aika.
Palkintoja on kaksi vaihtoehtoa.
1. Palkinto
Tarvikesetti, joka on joko virkkaukseen tai neulontaa liittyvää. Eli sisältää lankaa ja puikot/koukun ja parhaimmassa tapauksessa jopa ohjeen.
Eräänlainen ylläripaketti.
2. Palkinto
Jotain valmista, mitä olen itse tehnyt.
Tämäkin eräänlainen ylläripaketti.
Kommentoi tähän postaukseen mikä neulonta-, ompelu tai virkkaustöitä sinulla on kesken tällähetkellä, kumman palkinnon haluat ja monellako arvalla olet mukana.
Huhuilen täälä sitten voittajaa ja voittaja ottaa minuun yhteyttä.
Yhden arvan saat kommentoinnista.
Kaksi arpaa kommentoimalla ja olemalla tai liittymällä lukijakseni.
Kolme arpaa saat kommentoinnista, olemalla tai liittymällä lukijakseni ja kertomalla omassa blogissasi arvonnastani.
Muista ilmoittaa monellako arvalla olet mukana ja anonyymit laittakaa joku nimimerkki, jolla voin sitten huhuilla voittajaa.
Arvonta-aikaa on 26.5 klo 24 asti.
Onnea kaikille arvontaan.
Kävin poikani kanssa aamusta ostamassa pari mustikkapensasta, kirsikkapuun ja karviaispensaan. Ne on nyt istutettu ja eikun odottelemaan satoa...

maanantai 20. huhtikuuta 2015
Bambupuikot
moikkelis kaikille taas pitkästä aikaa.
Aikaa on taas kulunut aivan liikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin.
Olen ollut niin innokas instassa, että aikaa ei ole jäänyt blogiin ollenkaan. Se on niin helppoa liittää sinne kuvia tällä i padilla. Blogiin minun pitää aina ottaa kuva järkkärillä, siirtää se läppärille ja sillä kirjoittaa blogia. Läppärikin on pöydällä, mutta ei aina päällä.
Olen yrittänyt myydä noita ylimääräisiä juttuja, mutta ketään ei ole kiinnostanut, joten ne on edelleenkin myytävänä, jos jotakuta kiinnostaa.
Rupesin tuossa eilen aamusta neulomaan puolisolleni sukkia.
Alku meni hyvin. Kokeilin ensimmäistä kertaa aloittaa sukkien teon varpaista.
Aloittaminen oli helppoa ja hyväksi havaittu. Kantapään kohta koitti, tosin en yhtään tajunnut, että kuinka pitkä työn pitää olla ennenkun aloittaa kantapään tekemisen.
Tein kantapään. Tiimalasikantapää.
Sen jälkeen varren vuoro ja sovitus.
JA VOI ITKU...
Jalkaosasta tuli valtava. Varmaan joku kokoa 48-49.
Purkuun meni ja seuraavat sukat on sitten varresta aloitetut.
Nyt päästäänkin aiheeseen...
Tehdessäni näitä sukkia rupesi käteni kutiamaan ja sormiani kuumotti ja tuli pieniä vesikelloja. Jotenkin muutenkin tuntui vähän inhottavalta neuloa.
Puikot olivat nimittäin bambupuikot.
Kysymys kuuluukin, että onko muut arkakätiset huomanneet mitään allergiaoireita bambupuikoissa?
Olenhan kuitenkin paljon neulonut ko. Puikoilla, mutta nyt vasta panin merkille asian.
Onko siis vika puikoissa, vai päässäni, eli kuvittelenko vain?
Mikä olisi paras puikkomateriaali?
Mukavaa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)