tiistai 25. helmikuuta 2014

ontelokuteesta virkattu iso matto

Tässä olisi tämä matto, josta olen jo vihjaillut useammassa postauksessa.
Matto on malliltaan asteri-matto hieman muunneltuna ja materiaalina on harmaa (paksu) ontelokude. Koukkuna oli muovikoukku numero 10mm ja kokoa matolla on noin 178cm.
Toisen pylvä
Ontelokudetta meni yhteensä 7 vyyhtiä, joten painoakin matolla on jonkinverran, mutta toisaalta mattoa ei tulla pesemään useasti ja painavana matto pysyy hyvin paikoillaaan.
Meillä ainakin kissa tykkäsi, kun tein mattoa. Tuli aina maton päälle nukkumaan. Tai saattaahan olla toisaalta niin, että kissa EI tykännyt, kun tein mattoa ja näinollen protestoi makaamalla maton päällä.
Kissamme on oikeastaan aina kutimieni ja virkkauksieni päällä. Jos ei ihan työn päällä, niin ainakin vähintään pitää lankakerää tyynynä tai makaa lankojen päällä. Saa olla aina varuillaan, kun kisi tulee syliin, ettei puikot osu silmään. Se kun ei itse halua/osaa varoa.

Matto tulee tosiaan ystävälleni. Hänellä on blogi nimeltään kotituunarin tunnelmointia. Käy sielä kurkkaamassa kohtapuolin, miltä matto näyttää omalla paikalla. Vielä matto on täälä meillä, mutta kohta matto on oikealla paikalla.





9 kommenttia:

  1. Hieno matto. Itse tein halkaisijaltaan 134cm maton ja voin vain kuvitella, millaista tuon kokoista on ollut tehdä. Mut lopputulos hieno.

    VastaaPoista
  2. Hieno matto. Itse tein halkaisijaltaan olevan sovelluksen Asteri -matosta eli voin kuvitella, millaista tuota on ollut tehdä.

    VastaaPoista
  3. Valtava matto. Minä sain valmiiksi kaksi vain 70cm mattoa.Ylivieskan Kärkkäiseltä oli loppunut vaaleat kuteet jota olisin ostanut ja aikomuksena virkata ohuesta kuteesta keinutuoliin mattoa.T:marjalellu

    VastaaPoista
  4. upee matto. mieki haaveillu tuommosesta. pitänee lahjoa likkakaveri tekemään :D

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis on tämäkin matto! Ja paljon ihania käsitöitä blogissasi muutenkin! :)

    VastaaPoista