torstai 9. tammikuuta 2014

Saunahatut

Joulupukin konttiin menivät myös nämä saunahatut.
Lankana on novitan huopanen ja ohjeena oli muistaakseni joku novitan naisten lierihattu- niminen ohje. Yksinkertainen lanka ja kympin pyöröpuikot.
Tein saunahatut omille vanhemmilleni ja äidiltäni tulikin oiva palaute. Olisi nimittäin kiva, jos hatussa olisi joku lenkin tapainen päälaella, jotta sen saisi pois hyvin päästä.

Ehkä tässäkin mallissa on vielä himppusen säätämistä omalle mielelle sopivaksi. Toisaalta haluttaisi tehdä lieriosaa leveämmäksi ja koristella neulahuovuttamalla paremmin. Jätin tarkoituksella hahtuvan päät huovuttamatta, mutta se ei ollutkaan oikein hyvä idea. Nimet näyttävät aika suttuisilta.
Kuvassa on neulahuovutettu hahtuvalla ukki ja mummo. Aluksi ajattelin myös neulahuovuttaa lastenlasten nimetkin hattuihin, mutta, koska mummo ja ukki teksti tuli liian isolla mielestäni, niin jätin muut nimet pois.
Jahka tässä kerkiän, niin modifoin vähän mallia enemmän ja teen koristeluksi jotain kiekuroitten tapaista, ei niin esittävää kuviota. Ja ideamyllyhän lähti taas käyntiin.

Työnalla on yli 2m halkaisijaltaan oleva asteri-matto vaaleanharmaasta ontelokuteesta. Alussa vasta. Ja kun saan ensiviikolla lisää kudetta, niin pitäisi tehdä pinkki/fuksia ja punainen pienemmät matot.
Ompa yhdet kissasukatkin työnalla ja kohta on valmiina siilisormikkaat. Mietin vielä niissä, että teenkö sormikasosiinkin "piikkejä" jälkikäteen, vai annanko olla vain kämmenselässä.
Työasiatkin vielä pyörii mielessä.

Mutta tässä kuva saunahatuista.






Mukavaa tammikuuta kaikille lukijoilleni. Tänne meille oli yön aikana satanut lunta ja pakkastakin on useampi aste ja viikonlopuksi lupasivat enemmänkin pakkasta.
Myös hyvää viikonloppua. Pukeutukaa lämpimästi.
Arvonta vielä käynnissä.

2 kommenttia:

  1. Hauskat saunahatut =) Minä tarvitsisin saunahatun vasta saunan jälkeen, kun sauna on kokonaan toisessa talossa ja pakkasella ehtii hiukset aina jäätymään matkalla. =D

    VastaaPoista
  2. Kivat saunahatut olet tehnyt. Pakkasta täällä Raahessa 15.1 astetta. T:marjalellu

    VastaaPoista