Taas olen tikutellut käsilaukkutöppösiä myyntiin virkkauksien lomassa.
Välillä neulon ja välillä virkkaan, niin ei rupea tuntumaan puulta, jos kokoajan tekee samaa.
Isoäidinneliöitä keittiön ruokapöydän tuoleihin olen virkannut jo kohta 70/135.
Iso isoäidinneliöpeitto on jo toisen kerän lopussa ja ehkä tuntuu siltä, että virkkaan vielä yhden kerän.
Käsilaukkutöppöset eivät varmaan tarvitse sen kummempia selityksiä.
Mukavaa kevättä kaikille. Auringonpimennyskin tuli ja meni, jota seurattiin oppilaiden kanssa tiiviisti netistä.
Luntakin tuli takatalven edestä, mikä olikin odotettavissa.
Kommentoikaa. Olisin niin iloinen, jos jollakin olisi jotain kirjoitettavaa.
Kahden lapsen äiti-ihminen. Neulon tai virkkaan aina. Kolme käsityöalan ammattia ja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi kuviani ilman lupaani. Jos jokin työni kiinnostaa, niin ota yhteyttä piritta.vaisto@gmail.com. Teen tilauksesta ja myyn myös valmiina olevia, koska tuotoksia syntyy nopeammin, mitä niitä menee.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
torstai 12. maaliskuuta 2015
Täälä ollaan
tulin tässä pikaisesti kertomaan, että linjoilla ollaan.
Töissä on ollut todella kiireisiä päiviä ja ne on veroittaneet voimia myös kotitöistä. Tosin oli meillä hiihtoloma viime viikolla, mutta sekin meni yhdessä hujauksessa.
Neulerintamalla on aika hiljaista. Käsilaukkutöppösiä on tullut tehtyä parit parit, mutta virkkaamisesta olen nyt innostunut ja aiheena on isoäidinneliöt.
Olen tutustunut nyt novitan puro batik-lankaan ja tykkään siitä ihan valtavasti. Miksikähän en ole aiemmin huomannut kuinka kiva lanka tämä on. Aina neulonut pääasiasa vain seiskaveikkaa kesät talvet.
Eli puro batik-langoista on nyt tulossa keittiön tuoleihin päälliset ja iso isoäidinneliöpeitto.
Tuolinpäälliset teen langasta, jossa on mustaa, ruskeaa, tumman- ja vaaleansinistä. Näistä neliöistä valmiina on jo 50kpl ja ainakin 130 tarvitaan, joten vielä saa vääntää neliöitä. Laskin aikaa junamatkalla, että teen yhden neliön 20 minuutissa.
Jotta väri ei rupeaisi kyllästyttämään, niin rupesin tekemään sivutyönä myös isoäidinneiliönä isoa peittoa. Eli teen niin ison, kun kahdesta kerästä tulee ja jos tuntuu, että haluan isomman, niin teen. Katsotaan nyt, mihin kokoon maltan lopettaa. Tässä väreinä on haaleat punainen, keltainen,violetti, oranssi.
Olen myös instagramissa ja niin siinä kävikin, että olen jo muutaman kuvan sinne ottanutkin ja muuttanut statukseni kaikille nähtäväksi.
Tervetuloa katsomaan minun käsityöelämää instaan. Liity seuraajakseni tai tykkää kuvista, jos tuntuu siltä. piritta1978
Mukavaa kevättä kaikille. Kävimme tänään kestohankikävelyllä pelloilla liikuntatunnilla oppilaiden kanssa. Aivan ihana lenkki. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
käsilaukkutöppösiä. Myös myynnissä.
Moi taas kaikille.
On tullut tehtyä taas yllätys yllätys...käsilaukkutöppösiä.
Nyt kun näitä olen tehnyt jo useamman parin, niin mielessäni polttelee joko siksak-peiton teko tai ruokapöytämme tuoleihin päälliset. Olen instassa katsonut paljon peittojen kuvia. Nyt vain pitäisi päättää, kumpaa rupean tekemään.
Siksak-peiton värejä en ole vielä sen kummemmin miettinyt. Toisaalta olisi kiva tehdä pastellisävyinen, mutta toisaalta olisi kiva tehdä keittiön sohvalle päällinen ja värisävyinä olisi ruskean eri sävyt, musta ja harmaa.
Ehkä kuitenkin akuutimpi olisi tehdä ne tuolien päälliset. Suunnitelmissa olisi tehdä isoäidinneliöitä. Jos tekisi niin, että kolme noin 10cm*10cm kokoisia paloja rinnakkain ja niin pitkästi, että se tulee selkänojan takaa selkänojan eteen ja istuinosan päälle, eli vähän niinkuin kiikkutuolin päällinen. Lankana ruskea/mustansävyinen novitan puro batik-lanka.
Ja tästähän voimme päätellä, että tuolinpäälliset vie voiton, eli niitä aloitan. Saa niitä palasia muutaman tehdä, kun tuoleja on kuusi. Ilmoittelen, kun aloitan tämän projektin. En ota stressiä ajallisesti.
Takaisin käsilaukkutöppösiin...
Olen näitä innostunut tekemään myyntiin nyt näin alkavan kevään kunniaksi. Pikkuhiljaa laitetaan villasukat ja pörrösukat kaappiin takaisin ja vaihdetaan kevyemmät sukat jalkaan.
Näitä käsilaukkutöppösiä on helppo käyttää ohuiden sukkien päällä. Eivät lämmitä liikaa ja menevät pieneen tilaan kuljetuksen ja säilönnän ajaksi.
Punaiset ovat tilaustyö, vihreät ovat blogiarvonnan voitto ja moniväriset ovat vailla uutta kotia.
Eli käsilaukkutöppösiä myynnissä. Saa monivärisinä ja yksivärisinä. Lankana 7-veljestä.
Hinta 15e/pari plus postituskuluja 1.80e.
Nyt katsomaan tähdet tähdet-ohjelmaa. Katsotko sinä ko. ohjelmaa?

maanantai 23. helmikuuta 2015
Joulun jälkeen tai oikeastaan vuoden alusta on neuletahtini hidastunut. Osaksi ihan tarkoituksella ja osaksi pienimuotoinen turhautuminen on iskenyt.
Kokoajan olen kyllä neulonut ja saanutkin valmiiksi useita sukkia ja töppösiä, mutta silti tuntuu, että ei tule valmista millään. Olisko liikaa keskeneräisiä, mitkä tuolta alitajunnasta muistuttelee olemassaolostaan. Silti ei huvita niitäkään saada valmiiksi. Se tarvitsee tietynlaisen inspiraation, että tarttuu keskeneräisiin töihin. Tai, jos tarkemmin miettii, niin kesken on vain neuleliivi itselle (ainoa itselle tuleva neule), sukat tyttärelleni (joskin sukat ovat jo auttamattomasti liian pienet) ja vauvanpeitto (kenelle lie).
Huomena menen ensimmäistä kertaa neulekerhoon. Ystäväni pyysi kahvilaansa muutaman ystävänsä neulomaan ja turisemaan kahvikupposen ja neuleen merkeissä. Tarkoitus on varmaan vähän suunnitella myyntitapahtumia ja myyntireissuja. Luulisin, että huomena iskee neulekärpänen uudelleen voimakkaammin.
Olen huomannut itsestäni, että into neulomiseen ja virkkaamiseen saattaa syttyä ihan pienestäkin asiasta. Ei tarvitse nähdä kuin kuva jostain kivasta neuleesta tai joku vain puhuu neulomisesta tai virkkaamisesta, niin minulla rupeaa sormet syyhyämään. Sitä odotellessa...
Loin itselleni instagram-tilin tyttäreni avustuksella eilen. Itse en laita vielä kuvia, mutta kyllä senkin aika vielä tulee. Opettelen ensin käyttämään instaa kunnolla.
Aivan mahtavia töitä ja kuvia kaikki on sinne laittaneet.
Mutta nyt nukkumaan ja huomenna töihin ja sen jälkeen neulekahvilaan, joten kuulumisiin...

lauantai 14. helmikuuta 2015
Tennarisukkia
Ihanaa helmikuun puoliväliä kaikille.
Tämänvuoden tekemisiini lukeutuu tähän mennessä mm. kahdet tennarisukat.
Suosituin väri tennarisukissa on ollut nyt tämän talven aikana luonnonvalkoinen mustilla päillä ja nauhoilla. Kuten kuvissa näkyy.
Nämä parit taitaa olla 23. ja 24. pari näitä tennarisukkia.
Lisää on tulossa. Nyt puikoilla on vitivalkoiset ilman mustia päitä.
Vähän harmittaa, kun sukat näyttävät aika nuhjuisilta ilman jalkoja. Onhan minulla ne succablokit, mutta niilläkään ei saa hyviä kuvia. Sellaiset oikean malliset jalkamallit olisi tosi kivat.
Nyt tosiaan puikoilla tennarisukat ja seuraavana jonossa käsilaukkutöppöset arvonnan voittajalle.

lauantai 7. helmikuuta 2015
karhusukat
Pitkästä aikaa tein jotain oman mukavuusalueeni ulkopuolelta.
Karhusukat ystäväni puolisolle.
Kirjoneule on aina tuottanut minulle päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Murheengryynejäni ovat olleet langankierrot ja värin vaihtumiskodat.
Omasta mielestäni teen ihan löysiä lankalenkkejä, mutta se vaikuttaa sitten tuohon värien vaihtumiskohtiin. Reunimmaiset silmukat eivät oikein ole hyvän näköiset. Tähän auttaa varmaan vain neulominen.
Olen todella hidas neulomaan kirjoneuletta. Aina kiertyy langat yhdenkin kierroksen aikana niin toisiinsa, että saan ihan tosissaan selvitellä niitä joka kierroksen jälkeen.
Voi myös olla, että koska käsialani on tiukkaa ja käsien neulomisasennollakin on merkitystä, niin sen takia kirjoneuleen neulominen on tuskallista ja hidasta. Pitäisi varmaan opetella vähän "löysempi" käsiala.
Tuosta tiukasta käsialasta tulikin mieleeni, että saan aina tehdä mallitilkun omalle käsialalleni sopivaksi aina kun rupean tekemään jotain ohjeen mukaan. Monesti olen tehnyt (jos on aikaa) ohjeen mukaan ja siitä olen sitten nähnyt kuinka pienempi työstä tulee minun käsialallani ja sen jälkeen lisään silmukoita tarpeen vaatiessa.
Jussisukkia olen tehnyt useammat parit. Niitä onkin ollut nopeampi tehdä, koska niissä on vain salmiakkikohta kirjoneuletta.
Näihin karhusukkiin olen ihan tyytyväinen. Ensimmäiset sukat, jossa on näin paljon kirjoneuletta.

tiistai 3. helmikuuta 2015
Arvonnan voittaja
Nyt on arvonta suoritettu.
Annoin tyttärelleni tehtäväksi tehdä arpalippuja sillävälin, kun olen kaupassa.
Arpaliput oli valmiit ja saimme arvonnan suoritettua.
Voittajalapussa luki marjalellu. Onnea.
Laitatko minulle sähköpostia, niin sovitaan tarkemmin käsilaukkutöppösten väristä ja toimituksesta.
Ylläriarvonnan ajattelin suorittaa seuraavasti, eli...
Valitsen jonkun postauksen, mihin tulee paljon kommentteja, niin arvon niistä voittajan, joka saa valita korvikset tai rannekorun.
Joko tähän postaukseen, pariin edellisiin tai tuleviin.
Eli nyt vain kommentoimaan, niin saan arvonnan suoritettua.
Arvon ensin kolmesta vähänajan sisällä olevista postauksista, joissa on paljon kommenttia yhden postauksen ja siitä voittajan.
Vai kuulostaako tämä ihan höhlältä arvonnalta?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)