maanantai 11. elokuuta 2014

kool aid-värjäys mikrossa

Tässä lupaamani postaus.
Värjäystapoja on yhtä monta, kuin on värjääjääkin, joten tämä ei ole ainoa tapa värjätä.
Kokeilemalla selviää se paras värjäystapa juuri sinulle.
Kokeilin kattilavärjäystä eilen sunnuntai-iltana. Irtohellanlevy ulos ja muutama lisätarvike ja siinäpä se. Taidankin värjätä vielä yhden erän ennen pakkasia.
Mitähän ohimenevät autoilijat oikein ajattelivat, kun nostelin vyyhtejä kattilassa. Onpa pitkää spagettia.
Niin kätevää ja vaivatonta.
Lisätietoja saat netistä helpolla ja myös värien sekoittamiseen löytyy tietoja. Itse olen aikalailla värjännyt väripussien väreillä, enkä ole niitä sekoittanut keskenään saadakseni uutta erilaista väriä, mutta sekin kuulemma onnistuu.

Näin minä värjään mikrossa.
Ihan ensiksi vyyhteän kerät luonnonvalkoista 7-veljestä ja nalle-lankaa sillä härvelillä, josta on postaus aikaisemmin, eli kerinpuilla (vai oliko vyyhdinpuut? Menen aina sekaisin niiden nimissä).

Tästä se lähti, eli kolme kerää nallea ja kuusi kerää seiskaveikkaa . Iloisessa sekamelskassa sängyn päällä.


Armoton härvelin pyörittäminen. Käsi väsyi silti.


kool aid-värijauheita, astia, jossa vyyhti jo likoamassa haaleassa vedessä, mikron kestävä astia ja kaksi värinsekoituspurnukkaa kahdelle värille. Huomaa tupperin kippo likoamisastiana. Ei ollut muuta.


Liiat vedet pois vyyhdistä ja mikron kestävään astiaan. Sekoita värijauhe noin 4-5dl vettä riippuen miten vahvaa haluaa. Kaada ensin toinen väri, sitten toinen ja käännä vyyhti toisinpäin. Kupit erilaisia, mutta ei se haittaa.


Kaada myös toiselle puolelle värit. Käytä kääntämisessä kertakäyttöhanskoja, sillä sormet värjääntyy.


Koko komeus mikroon 2min 30sek. Mikä helppous laittaa ruokamikroon, kun ei sisällä haitallisia aineita.


Astia pois mikrosta ja kaada ylimääräinen neste pois lavuaariin. Minulla on tuollainen ristikko, koska astia on joku kalan suolaamiseen tarkoitettu.


Mikroon uudestaan 1min 30sek. Ah, mikä lämpimän hedelmäkarkin tuoksu. Ehkä kuitenkin yök pidemmänpäälle.


Ja avot, vyyhti on valmis kuivumaan. Sään salliessa on kätevää kuivata ulkona. Tässä kuvassa siis kaikki vyyhdit.


Tällaisia tuli nalle-langoista





Ja tällaisia seiskaveikasta.


En ottanut seiskaveikoista lähikuvia, mutta aika hyvin tuostakin näkee.
Vyyhdit on myynnissä.

Mukavaa loppukesää kaikille.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Käsilaukkutöppösiä

Kesän alun kynnyksellä ja lämpimiä päiviä odotellessa neuloin muutamat parit käsilaukkutöppösiä.
Näiden oikeaa nimeä en tiedä, mutta netin syövereissä törmäsin tähän sanaan ja niinhän ne näyttääkin ihan käsilaukuilta.
Olen arvuutellut useammalla jo aikaisemmin näitä, että mitä nämä niiden mielestä olisivat.
Moni ajatteli, että käsilaukkujahan nuo, mutta että kaksi niitä tarvitaan, niin eivät arvanneet oikein.
Pari arveli näiden olevan polvisuojia. En kyllä tiedä heidän teoriaa, että miten nämä saisi polviin. Ei se haittaa. Kiva arvaus.
Yksi arveli näiden olevan munapussit. Ei siitä sen enempää.
Ja yksi arveli olevan hevosien kavioiden suojat. En olekkaan nähnyt kaksijalkaista hevosta.
Yleensä arvaukset eivät menneet oikein. Taisi jopa yksi tietää, kun vähänaikaa käänteli ja väänteli, että tossuthan nämä ja sen jälkeen tilasikin yhdet.
Äitini käyttää tosi paljon näitä tossuja. Ei purista, eikä kiristä mistään ja saa huonokuntoisena itsekin jalkaan helposti.
Tulikin mieleeni, että mitenkähän sock stop- tahna toimisi näissä, jos laittaisi poikittain, eli joko nurjien silmukoiden kohdalle, tai oikeiden silmukoiden kohdalle. Täytyypä kokeilla seuraaviin äitini tossuihin.
Millä nimellä sinä tunnet nämä töppöset tai oletko kuullut yhtä villejä veikkauksia, kuin minä, mitä nämä on?







Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

lauantai 2. elokuuta 2014

Ylläripaketti?

Hei!

Käytiin lasten kanssa äsken naapuripitäjässä ostamassa vähän koulutarvikkeita ja vaatteita. Linnuille ja kissallekkin löytyi jotain kivaa, mutta onneksi lankoja en tälläkertaa haalinut. Tosin pahvilaatikoita langoille kyllä.
Värjäsin viime sunnuntaina lankoja ja otin joitakin tilannekuvia, niin lähiaikoina saatte postauksen siitä, kuinka minä värjään lankoja.

Piti jo eilen kirjoittaa, mutta sain töissä niin hirveän ilmeisesti migreenikohtauksen, että kotiin tullessa otin 700mg buranan ja menin maate.
Olo vain tuntu huononevan ja otin vielä puolikkaan buranan, joka pysyi sisälläni puolisen tuntia ja sen jälkeen piti mennä oksentamaan. Sen jälkeen otin vielä sen toisen puolikkaan ja tänäänkin vielä on sellainen "höntti" olo. Tuntuu, kuin olisi ollut hiuspanta päässä, joka painaa.
Mä niin inhoan oksentamista, että pidätän kyllä viimeiseen hetkeen, ettei tarvitsisi oksentaa. Kahden raskauden aikana aikoinaan oksensin ensimmäiset puolivuotta, eli tiedän kyllä tunteen ja siksi en ensimmäisenä ole kyllä oksentamassa.

Nyt saa riittää äskeisestä "puhuminen", koska oli mulla ideaakin.
Olisiko sellaisessa vaihdossa mitään järkeä, että ilmoittaudut tähän postaukseen, niin minä lähetän sinulle jotain itsetekemää esim. 20e edestä (plus postit) ja sinä minulle.
Voitaisiin sopia tarkemmin joko niin, että se on virkattua, neulottua, koruilua tms. tai sitten ihan yllärinä.
Mitä olette mieltä?
Tarvitseeko mitään tarkempia tietoja olla?
Tietysti sen verran voisin rajoittaa, että korkeintaan kuuden kanssa tälläerää voisin tällaiseen ruveta.

Mukavaa elokuun alkua kaikille ja muistakaa juoda vettä tai jotain muuta märkää.
Ostinkin kauppareissulta lidlistä kaksi kuuden päkin vissyä (0.5l), kaksi kuuden päkin limpparia (0.5l) ja kuusi tarjouksessa olevia appelsiinimehuja. Eiköhän tämä neljälle riitä joksikin aikaa.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

roskapostipurnausta

Tässä virkkauksien lomassa olen pohtinut tuota roskapostien määrää, mitä tulee noihin postauksieni kommentointiin.
Joka aamu nyt muutaman viikon aikana on tullut sähköpostiini ilmoitus, että blogitekstiäsi on kommentoitu. Ja kun sitä iloitsee, että jee, joku on kommentoinut, niin se paljastuukin roskapostiksi.
Tai ainakin olen 99% varma, että se on roskapostia, koska ensinnäkin se lukee englanniksi ja kun sen suomentaa "käännä tämä teksti"-toiminnolla, niin siinä lukee ihan jotain höpöhöpöä. Ainiin ja onhan siinä joku nettisivukin, mutta en ole koskaan katsonut sitä.
Mulla on vaihtoehtoina merkitä roskapostiksi, julkaista tai poistaa kommenttti, niin aina poistan kommentin, eli silloinhan se ei ole edes päässyt julkaistavaksi.
Mulla on tietääkseni asetuksissa, niin että kun te kommentoitte, niin tuleeko teillä, että "kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen"? Tuleeko teille se, että "tarkista, että et ole robotti" ja joku numeroyhdistelmä? Nyt tähänhätään en muista asetuksiani.

Onko teillä muilla roskapostiongelmaa ja mitä teette niille? Ja mistä tämä roskapostien tulo johtuu?

Sitä tulee aina niin iloiseksi teidän kommenteistanne, että sitten pettyy, kun se ei ole mitään julkaistavaksi kelpaavaa, eli roskapostia. Argh...

Virkkauksissa on menossa 31. ja 32. tiskiliina. Virkkaan vähän toista ja vähän toista vuorotellen, niin ei kerkiä kyllästymään väriin.
Värjäsin lankojakin tuossa viikonloppuna, joten niistä ja tiskiliinoista postausta ensiviikolla.

Jään odottelemaan kommenttejanne ja saa olla taas varma, että roskapostiakin eksyy mukaan. Julkaisen kyllä kaikkien teidän kommentit. Niitä en ole karsinut. Vain nuo englanninkieliset, joita en osaa kääntää kunnolla ja tulevat samalla kaavalla, niin niitä en julkaise.

Hyvää ja helteistä viikonloppua ja ensiviikkoa kaikille. Nauttikaa helteistä, vaikka tuntuu tieten välillä, että saapi jo riittää. Itseä ei helteet haittaa vieläkään, koska töissä ja kotona on tarpeeksi viileää.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tiskiliinoja/pöytärättejä...lisää

Niin se joillakin on pitkä päivä. Lupasin nimittäin viime postauksessa laittaa illalla kuvia lisää tiskiliinoista. Toisaalta onhan tämäkin ilta, mutta ei se saman päivän ilta.
Tosiaan tiskiliinoja on tullut tehtyä ahkeraan. Laskin juuri, että 17 kpl on tullut virkattua ja 18. tulossa hyvää vauhtia. Kahdesta ei tullut otettua kuvaa, kun ne  melkein suoraan koukulta vietiin käsistä. Hyvä, jos kerkesin päätelläkkään. Oishan mulla ollut kamera mukana kesälomareissulla, mutta en vain kerennyt ottaa kuvaa, kun ne jo hävisi.
Enivei ja pidemmittä puheitta. Tässä lisää kuvia.
Joissakin koostekuvissa saattaa olla sama liina, mutta paljon on uusia.










Palaillaan taasen, kun olen saanut jotain aikaiseksi. Vähän polttelisi lankojen värjäyskin. Värjäsin viime joulunaikaan niin paljon, että rupesi tuntumaan jo pakkopullalta. Nyt olen odottanut uutta inspiraatiota ja nyt se on vihdoin jo mielen päällä ja olenhan luvannut teille yksityiskohtaisia kuvia värjäyksestä.
Oikein mukavaa ja lämmintä heinäkuun loppua.
Töissä on mukavan viileää ja nyt (kiitos puolisolleni ilmastointikoneen hankinnasta) on täälä sisälläkin mukava ilma.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tiskiliinoja/pöytärättejä

Vai miksikä näitä kutsutaan.
Jotkut käyttää tiskaamisessa tiskiharjan tilalla tiskiliinaa. Muistankin äitini käyttäneen aina jotain rättiä tiskatessaan ja vain harvoin tiskiharjaa.
Toiset käyttää pölyjen pyyhkimiseen. Tähän myös minä kuulun ja jotkut käyttävät ruokapöydän pyyhkimiseen, jota minäkin teen.

Olen vasta nyt opetellut virkattujen/neulottujen tiskiliinojen/rättien käytön ja tuntuu, että muuta en taida enään käyttääkkään. On nää niin käteviä, kun jokaisen pyyhkimisen jälkeen joko huuhtelet tai laitat koneeseen. Meillä kun ei ole astianpesukonetta, niin pesen pyykkikoneessa.
Ja luontoa säästyy.

Olen neulonut yhden itse ja saanut novitan piffissä yhden neulotun, jotka ovat olleet kovassa käytössä.
Nyt kun olen ruvennut virkkaamaan , niin tuntuu, että nämä olisivat parempia. Tietenkin lanka ja ilmavuus vaikuttaa.
Vielä ei näistä virkatuista ja neulotuista ole paljoa kokemusta, mutta lupaan laittaa vähän vertailua, kun saan molempia kokeiltua kunnolla.

Lankana minulla on näissä liinoissa blend bamboo (pari liinaa tein novitan bambu-langasta), mitä on kehuttu hyväksi juuri tähän tarkoitukseen. Langassa on 70% bambua ja 30% puuvillaa.

Tuli tilattua kuvassa näkyvien lisäksi:
Vihreää
Beessiä
Siniharmaata
Punaviolettia
Punaista
Tumm. punaviolettia
Mustaa
Pinkkiä 

Tässä teille kuvia virkkaamistani liinoista.
Ja taas yli oman tarpeen, vaikka hyvä on olla monta liinaa käytössä.



Nyt pitää lähteä töihin. Laitan lisää kuvia illalla.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Täälä ollaan

Nyt on loma lusittu ja maanantaina olisi tarkoitus palata "sorvin ääreen".
Lomaa oli peräti kaksi viikkoa, josta meni melkein koko aika Itä-suomessa seikkaillessa.
En kerennyt virkkaamaankaan, kun kaksi tiskiliinaa (joita olen nyt innostunut tekemään), koska koko aika meni joko ajaessa tai perus hommissa mm. siivouksessa (kaksi mökkiä, jotka olleet vuoden käyttämättömiä), ruuan laitossa ja tiskaamisessa.
Jotkut kerkeää mökillä tehdä vaikka mitä käsitöitä, mutta minä kerkeän kotona tekemään enemmän, kuin mökeillä.
Vaikka reissu oli työntäytteinen, niin silti tykkään käydä mökeillä.
Eilen palasin lasten kanssa ja huomena olisi pieni Raahen reissu vielä. Käymme hakemassa seeprapeipollemme kaverin.
Lapset ja puoliso jatkaa lomailua ja minä jatkan töitä.

Ennen töitä tuli tehtyä lisää tennarisukkia.
Samanlaisia, mitä aikaisemminkin ja samoilla väreilläkin.
Tässä huomaakin, että kuinka huonosti malli näkyy ilman jalkamallia. Näyttävät vähän "nuhjuisilta". Aina kannattaisi sukat kuvata jalassa, niin pääsee sukan malli oikeuksiinsa.
Nämä on myynnissä. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa.







Mukavaa lomaa niille, joilla sitä vielä on jäljellä tai edessäpäin ja mukavaa työrupeamaa niille, jotka ovat jo töissä tai lopettelevat lomia.